Janakkalan kunta järjesti kuntalaisille talousillan torstaina 5.3.2026. Tilaisuus järjestettiin Teams-yhteydellä. Tämän lisäksi henkilöillä, joilla ei ollut etäyhteyttä, olivat koolla Turengin kirjasto-liikuntahallin opetustilassa ja katsoivat siellä samaa, seinälle heijastettua esitystä.
Teams-yhteyden kautta tilaisuuteen osallistui enimmillään yhteensä noin 80-90 osallistujaa (kuntalaiset, luottamushenkilöt ja kunnan viranhaltijat mukaan lukien). Teamsin kommenttiketjussa kirjastolta huikattiin terveisiä muutamalta sinne saapuneelta henkilöltä.
Tilaisuudessa kutsuttuna puhujana ja esitelmöitsijänä oli kuntien finanssiriskeistä väitellyt hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä. Hän on ollut aiemmin Janakkalassa 2010-luvulla tekemässä talouden tasapainotusohjelmaa ja tietää Janakkalan kunnan taustaa noilta ajoilta.
Oma ennakkoasenteeni tilaisuutta kohtaan oli hieman epäilevä, kun tiesin, millaista olisi voinut olla tulossa. Yllätyin kuitenkin jotenkin mukavan positiivisella tavalla. Näin jälkikäteen ajatellen ehkä siksi, koska nyt on tullut kunnanhallituksessa sekä valtuustossa mietittyä paljonkin talousasioita, jolloin aihepiiri oli itsellenikin avoimen ajankohtainen.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen…

Tohtori Laesterä oli koonnut esitykseensä joitakin vertailukohtia Janakkalan tämän hetkiseen tilanteeseen verrattuna tuntemaansa Janakkalan 2010-luvun tilanteeseen. Lisäksi hän vertaili Janakkalan tilannetta naapurikuntien ja lähiseudun tilanteeseen ja näkymiin.
Tilaisuuden loppupuolella annettiin mahdollisuus esittää kysymyksiä sekä Laesterälle, kunnanjohtajalle ja muille paikalla olleille Janakkalan kunnan viranhaltijoille. Oma kysymykseni kohdentui taasen tilastojen haastamiseen tulevaisuuden osalta ja mihin asioihin voitaisiin kohdentaa rahaa ja tehdä kasvutoimia. Vastauksissaan tohtori Laesterä kiinnitti huomion tällä hetkellä Janakkalassa asuviin kuntalaisiin sekä piti tärkeänä heidän hyvinvoinnistaan huolehtimista.
Muissa vastauksissaan ja puheenvuoroissaan kuulimme Laesterän avaavan omia näkökulmiaan mm. Janakkalan kunnan tämän vuoden 2026 talousarvioon. Sen osalta hän esitti näkemyksenään, että se on kenties laadittu hieman pessimistisenä, jolloin sopeutusten taso saattaisi olla 6 miljoonan tasosta poiketen noin luokkaa neljä miljoonaa.
Eikä tohtori Laesterä välttynyt kysymyksiltä palveluverkkoa tai koulukeskusteluakaan koskien. Yhdessä kommentissaan hän esitti näkemyksensä koululakkautuksista yleisesti ottaen, että niitä ei kannattaisi tehdä tyhmästi niin, että samalla koulukuljetusten kustannukset nousisivat. Toki palveluverkkoon kohdistuvia muutospaineita on ja tämän kehittämisen osalta Laesterä esitti kommenttinaan, että tulisi miettiä välttää liikaa laatua sekä liikaa laajuutta. Näiden osalta Janakkalan kunnan luottamushenkilöt jatkavat vielä pohtimistaan ennen kuin keväällä päätökset tulevat eteen.
Loppusanat videon jälkeen.
Tilaisuuden aluksi kunnanjohtaja Riikka Moilanen arvioi, että tilaisuuden tallenne saattaisi tulla vielä julkiseksi. Omana ajatuksenani esitän, että tallenne saattaisi tulla julkiseksi siinä kohdassa, kun tilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin saadaan vastauksia.
Kiitos kaikille positiivisista yhteydenotoista sekä kannustavista viesteistä ja puheluista.
Eilinen ilta oli onnistunut kaikin puolin! Kiitos!
https://hakamaki.fi @ FB: Petri politiikassa / @ FB: Petri Antero Hakamäki
#petripolitiikassa #rohkeampaapolitiikkaa #rohkeastimukana #pidetäänkaikkimukana #janakkala #janakkalankunta #kuntatalous #taloudentasapainottaminen #sopeutustoimet #säästötoimet #talousilta #talousiltakuntalaisille
.