Janakkalan kunnan tekninen lautakunta pitää seuraavan kokouksensa huomenna tiistaina 10.3. Kokouksen esityslistalla on muun muassa asiakokonaisuus, joka koskee koululakkautusten valmistelua.
Omana mielipiteenäni kerron tässä kohtaa, että on mielenkiintoista saada esitetystä lausunnosta vahvistusta omille ajatuksilleen. Esimerkiksi jos kouluissa lakkaisi opetustoiminta niin kiinteistöille ei ole olemassa minkäänlaista jatkokäytön suunnitelmaa, arviota eikä aikatauluakaan. Säästöjä ei siis tule syntymään juurikaan, kun kiinteistöissä tulee pitää tekniikka päällä joka tapauksessa.
Lausunnosta seuraavassa:
Tekninen lautakunta vastaa lausuntopyyntöön koskien kouluverkon tiivistämistä osana talouden tasapainottamisohjelmaa. Esittelytekstissä on lausunto, jossa esimerkiksi mainitaan seuraavasti.
1) Tarkastelu eri näkökulmista:
1.1) Tarkastelukohteina on ollut: rakennuksen perusvaatimukset (rakennus ja tilat), esteettömyysvaatimukset, terveellisyys, sisäilma, olosuhteet, paloturvallisuus, pelastussuunnittelu, henkilöstön työturvallisuus.
1.2) Mainittuihin asioihin sisältyy paljon lainsäädäntöä ja lainsäädännön näkökulmasta kunnan omistamiin kiinteistöihin olisi tarvetta tehdä toimenpiteitä.
1.3) Vastauksenaan teknisen lautakunnan esitetään lausuvan sivistystoimelle osaltaan, että kiinteistöjen näkökulmasta kunnalla on paljon korjausvelkaa kiinteistöissä ja useat kiinteistöt tarvitsevat korjaustoimenpiteitä sekä parannuksia.

2) Tarkastelu, jos koulut lakkautetaan:
2.1) Koulujen lakkauttamisella todetaan, että vähennettäisiin kiinteistöihin kohdistuvaa korjausvelkaa ja korjaustarpeita.
2.2) Säästöjen näkökulmasta teknisen palvelut ovat tukipalvelut. Koulujen lakkauttaminen ei tuo tilapalveluiden ja aluepalveluiden näkökulmasta merkittäviä säätöjä ensimmäisinä vuosina.
2.3) Koulun lakkautuksen vaikutukset ovat sisäisissä vuokrissa ja jos koulu lakkaa, kulut tila- ja aluepalveluista jäävät teknisen toimelle, kun sivistystoimi ei ole enää käyttäjänä.
2.4) Pienimuotoisia säästöjä voi kertyä, kun lämmitystä ja aluepalveluiden talvikunnossapitoa vähennetään, mutta tämä edellyttää kuitenkin sitä, että kiinteistöä ei käytetä ja se jätetään tyhjäksi.
2.5) Suurempia säätöjä kertyy, jos päätetään luopua kiinteistöstä. Myyntiä sekä sen aikataulua on kuitenkin mahdoton ennustaa ja näin ollen, koska säästöjä rupeaa kertymään mahdoton sanoa.

3) Kiinteistöjen jatkokäyttö opetustoiminnan mahdollisesti lakkauduttua:
3.1) Kiinteistöjen jatkokäytöstä ei ole päätöksiä eikä arvioita. Jatkokäytön mahdollisuudet arvioidaan sekä esitetään päätettäväksi palveluverkkoselvitysen osana valmistuvassa kiinteistöstrategiassa sen jälkeen, kun palveluverkkotyö on saatu valmiiksi.
Liitteet: Tilapalvelut on valmistelleet aiemmin Janakkalan kyläkoulujen kuntotutkimusten tiivistelmien ja rakennusosien pisteytyksen yhteenvetoa. Tieto liitetään osaksi teknisen lautakunnan lausuntoa sivistyslautakunnalle päätöksenteon tueksi.
-> Linkki kiinteistökortteihin:
https://janakkala.tweb.fi/ktwebscr/epj_attn_tweb.htm?+id=323622
@ Petri politiikassa / @ Petri Antero Hakamäki
#petripolitiikassa
#rohkeampaapolitiikkaa
#rohkeastimukana
#pidetäänkaikkimukana
#kuntatalous
#taloudentasapainottaminen
#palveluverkkosuunnittelu
#kiinteistöstrategia
#kiinteistöjenjatkosuunnitelma
#sivistystoimi
#perusopetus
_